Kuntokamppailun Jatkotekniikka Workshop SU 17.9

31.08.2023

Taas olisi oppia tarjolla siitä aidosta ja alkuperäisestä Kuntokamppailusta, jota meillä vedetty jo vuodesta 2013.

Järjestämme Kuntokamppailun Jatkotekniikka Workshopin
SU 17.9.2023 klo 13.30-16.30.

Erityisesti tapahtuma on suunnattu jo Kuntokamppailussa käyneille tai niille, joilla pystykamppailun perusteet ovat tuttuja, mutta mukaan voi halutessaan tulla myös ilman aiempaakin kokemusta.

Seminaarin aikataulu:
SU 17.9.2023 klo 13.30-16.30 (puolessa välissä n.10-15min tauko).

Workshopissa käydään läpi mm. seuraavia asioita:
- Haastavammat lyönti/potkutekniikat sekä kombinaatiot
- Väistö/torjuntatekniikoita
- Kuntokamppailussa tehtäviä pystypaini sekä maassakamppailutekniikoita

Workshopissa keskitytään tekniikan harjoitteluun, mutta hiki tulee varmasti siinäkin ja osallistujien tason mukaan voidaan tehdä myös harjoitepohjaisesti, jos näyttää
että tekniikat hyvin hanskassa tai opitaan nopeasti.
Idea on kuitenkin ennen kaikkea hioa tekniikkaa ns. ajan kanssa mitä ei normaali Kuntokamppailutunneilla voida
ihan yhtä paljon tehdä.

Tapahtumassa ei keskitytä tunneilla käytettäviin lihaskuntoharjoittesiin, koska niitä pystytään opastamaan tunneillakin. Workshopin lopussa saatetaan kuitenkin ottaa muutamia esimerkkiharjoitteita, jotta lajille uudet ihmiset näkevät vähän minkä kaltaisia harjoitteita Kuntokamppailun tunneilla tehdään.

Hinta:
- 30eur/hlö (opiskelijat/vast 25eur ja defendo-harrastajamme 10eur)
- Maksu käteisellä tai Mobilepaylla paikan päällä, myös liikuntasovelluksilla voi maksaa tai maksu etukäteen tilille (kuitti näytettävä).

Aiemmin jatkotekniikka workshopiin osallistuneille kertaus maksaa aina 10eur.

Mukaan otetaan MAX 24 henkilöä.

Ilmoittautumiset:
ohjaajat@defendokotka.com tai txt/Whattsapp viestillä 040 551 7966/Lari

Lisätietoja saa tarvittaessa Larilta.

Tervetuloa mukaan

#defendokotka
#kuntokamppailu
#saarioacademy

02.05.2023Seuraava Defendon peruskurssi alkaa syyskuussa 2023!!
31.08.2023Defendon tuplaseminaaria LA 23.9
31.08.2023Kuntokamppailun Jatkotekniikka Workshop SU 17.9
12.08.2023Kahvakuulaharjoittelun perusteet Workshop KE 30.8.2023
01.07.2023Defendon skenaarioharjoittelu seminaari LA 19.8.2023
01.07.2023Kahvakuula ja Kuntokamppailu Boot Camp SU 20.8.2023
03.06.2023Kahvakuulaharjoittelun perusteet Workshop SU 18.6.2023
09.05.2023Kahvakuula/Kuntokamppailu treenit maksuttomia XAMK opiskelijoille
06.05.2023Kuntokamppailun perusteet Workshop KE 14.6.2023
19.02.2023Kuntokamppailun Jatkotekniikka Workshop SU 19.3.2023

Siirry arkistoon »