Itsenäisyyspäivän lipunnosto Kukkiksella

07.11.2021

Defendo Kotka ry. järjestää symbolisen Itsenäisyyspäivän lipunnoston
kahvakuulailun merkeissä. Tapahtumassa nostetaan kuulaa 612 kertaa
ja liikkeenä on joko punnerrus, vauhtipunnerrus,tempaus tai työntö.
Käytännössä mikä tahansa liike kelpaa, kunhan toistomäärä on tuo 612 kpl.
Ajatus on tärkein :)

Aikaisempina vuosina on tehty kuulaliikkeiden lisäksi esim. yleisliikkeitä,
potkuja,lyöntejä ja vaikka mitä. Kukin osallistuja voi valita itselleen sopivan
liikkeen tai liikkeiden yhdistelmän.

Ajatus olisi tehdä toistot putkeen. Tärkeintä olisi kuitenkin päästä
kokonaistavoitteeseen eli taukoja jokainen voi pitää oman tarpeensa mukaan.

Tarjoamme myös pari valmista ohjelmaa, joita voit tehdä. Toinen ohjelmista
Kahvakuula/toiminnallisen harjoittelun ja toinen Kuntokamppailun
tekniikoita sisältävä.

Tällä symbolisella lipunnostolla halutaan kunnioittaa maamme
juhlapäivän viettoa. Tapahtuman osallistumismaksu on vapaavalintainen
ja tuotto menee Koronavuoden takia seuran toiminnan tukemiseen.
Mikäli haluat kuitenkin kohdentaa maksusi jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle niin tee maksu ja tuo kuitti tapahtumaan tullessasi.

Tapahtuma alkaa klo 12.00 ja päättyy klo 15.30 ja pidetään seuran salilla (Kukkulapolku 1).
TAPAHTUMA ON AVOIN KAIKILLE HALUKKAILLE!!!

Ohjatut yhteislähdöt ovat klo 12.00 ja klo 13.30 alkaen, mutta voit toki tulla myös oman aikataulun mukaan tekemään klo 12-1530 välillä.

Vastaava tapahtuma on järjestetty meillä jo useana vuotena aiemmin
sekä usealla paikkakunnalla ja tänäkin vuonna eri paikkakunnilla
"perinnettä" jatketaan.

Nyt kaikki joukolla mukaan, näin hyvän tarkoituksen takia harvoin
saa hikoilla ja yhdessä on helpompi päästä tavoitteeseen. Lisäksi
treenistä ehtii mukavasti vielä katselemaan linnanjuhlia ja
viettämään kukin tavallaan suurta juhlapäivää.

Eikä nostossa edes kauaa aikaa mene joten jokainen kyllä ehtii sen
verran tulla hyvän asian vuoksi hikeä irroittamaan;)

Ilmoittautumiset privaviestillä Messengerissä Lari Kauralalle tai
WhattsApp viestillä 0405517966. Voit toki myös vain ilmestyäkin paikalle.
Jos olet tulossa yhteislähtöön niin ilmoitathan kumpaan olet tulossa. Seuran omat treenarit voivat ilmoittautua Nimenhuudossa.


Tervetuloa!!

05.04.2024Seuraava Defendon peruskurssi alkaa syyskuussa
04.04.2024Kahvakuulaharjoittelun perusteet Workshop SU 5.5.2024
11.02.2024Veitsihyökkäys seminaari SU 10.3
11.02.2024Kuntokamppailun Jatkotekniikka Workshop LA 9.3
16.01.2024Kahvakuulaharjoittelun perusteet Workshop SU 28.1.2024
22.12.2023Jussi Jokisen Pysty--ja maassakamppailu seminaarit SU 25.2.2024
14.12.2023Käytä vanhenevat liikuntaedut ajoissa!!
10.12.2023Kuntokamppailun perusteet Workshop SU 14.1.2024.
25.10.2023Seuraava Defendon peruskurssi alkaa helmikuussa 2024!
24.10.2023Defendo Blue seminaari SU 17.12.2023

Siirry arkistoon »